Ristin tämän lihatiskin avatuksi.

Vanha blogi ajalta: 14.10.2010

Nyt ei tainnu mennä teksti aivan kirjan mukaan, mutta annetaan palaa kumminkin...

Kaveripiirissäni on jo hyvän aikaa levinnyt kunnon blogitus-buumi, ja moneen otteeseen on pitänyt itsekin ruveta jonkunlaista oikeaa blogia pitämään, Irc-Gallerian päiväkirjan ja Facebookin nootteihin kyllästyneenä... En vaan ole saanut aikaiseksi. Ennen kuin nyt.

Olis kai sitten parasta pitää jonkunlainen esittely tähän alkuun. Meikällähän ei ole hajuakaan, minkälaiset ja kuinka kaukaa tutut ihmiset tällä elämän seurannan kaatopaikalla tulee vierailemaan, mutta kerrotaan nyt jotain! Se tässä vissiin olis ideana. Meikäläinen on tosiaan tämmöinen nuori kaveri Järvenpäästä, ja viime aikoina elämä on keskittynyt...

*saa valtavan jäätymisen kun tajuaa ettei elämä ole keskittynyt yhtään mihinkään, vittu*

Lopetin työni raksalla tämän vuoden alussa ja keskityin pitkälti trans-hoitojen edistämiseen ja fyysisen kunnon kohottamiseen Brasilialaisen Jiu-Jitsun innoittamana. Pianhan mä kuitenkin jo huomasin, ettei salilla käyminen ja kehon korjaaminen testosteroni-injektioilla oikein tarjoo tarpeeks aktiviteettia, joten mä hankkiuduin sitten kaverin kautta takaisin töihin, tällä kertaa markkinoijaksi eli promoottoriksi Finnbodylle. Nyt sitä hommaa on tehty kuukauden päivät.

Joku aika sitten mä myös onnistuin sähläämään ihan kunnolla ajokorttini kanssa ja se sitten tietysti hidasti kaikkea elämää melkosesti. Ensin piti vaihtaa nimi ajokorttiin, koska uus, oikeampi nimi astui voimaan... Sitten piti suorittaa ajokortin kakkosvaihe, kun saisi siinä samalla sitten uuden muovilämiskän. Vaan niinhän siinä kävi, että kesken kakkosvaiheen suorittamisen mulle tuli poliisilta kutsu kuulusteluun vuoden aikana tehtyjen rikkeiden (2) vuoks... Ja korttihan meni hyllylle. No, tulipa suoritettua kakkosvaihde. Kuukauden jouduin olemaan ilman ajokorttia, ja sitten käymään vielä inssin ja kirjallisen vähän niin kuin nostalgian vuoksi läpi, että sain uuden lyhytaikaisen ajokortin, uudella nimellä. Nyt ajetaan sitten sillä luvalla.

Duuni promoottorina on vähän kakspiippuinen juttu. Toisaalta pääsee paljon eri paikkoihin ja oppii aika helvetisti siitä, miten ihmiset reagoi, kun muuttaa omaa käytöstään tai ulkonäköään johonkin suuntaan. Hyvin nopeesti kuitenkin työssä oppii jonkunlaiseen kaavaan, jota käyttää sitten aina, kun työtään tekee. Eihän tässä tarvitse montaa tuntia päivässä hymyillä ja samaa lainia syöttää ohikulkijoille, mutta eipä tästä hirveästi ole palkkaakaan kertynyt, vaikka omasta työmenestyksestä se on aika paljon kiinni. Opiskelun tai toisen työn ohelle hyvä tarjous, mutta parikymppisen miehen kaikkia suuria kuluja ei tällä taideta maksaa, päin vastoin, joka päivä ollaan miinuksella...

Lisäksi kun oon yrittäjäperheen keskimmäinen poika, oon jotenkin oppinut tekemään töitä pitkäjänteisesti, väsymättä ja pitkään. Muutaman tunnin sähäkät keikat ei oikein sovi mun työntekotapoihin. Raksalla tuli tehtyä kymmentä tuntia, kuutta tai seitsemää päivää viikossa, ja matkaakin oli aina jonkun verran ajettavana... Mut siinä hommassa sai vaihtelua, ja vähän väliä piti käyttää päätään pienten ongelmien ratkaisussa. Musaa sai kuunnella rauhassa ja ajatukset sai liitää missä mieli teki, eikä tarvinnut hymyillä nonstoppina ja leikkiä innostunutta, jos ei hotsittanut. Koko hoidosta sitten maksettiinkin ihan mukavasti.

Arpalipukkeiden, ilmaisten treenikertojen ja tutustumistarjouksien jakaminen ihmisille on ihan jees, niin kauan kun ihmisiä riittää. Sitten kun niitä ei oikein ole, joutuu mies vaan seisomaan tyhjänpanttina ja katsomaan jo kaukaa, missä seuraava saalis tulee vastaan. Sellasina hetkinä tulee väännettyä muunmuassa tämmöistä jälkeä...

Tätä tiivistelmää varten skannasin 8 liidin taustat ja järjestelin uudelleen. Kuvassa on suurimmaksi osaksi roolipelihahmojani Pen&Paper -tyyppisestä RPG:stä, jota ollaan kaverin kanssa hommailtu yhdessä jo vuosia. Roolaaminen istuu meikässä tiukasti, sitä on harrastuksena tullut tehtyä jo jostain yläasteen tienoilta saakka... Eli aika pitkään.

Kuvassa on hahmojeni Rokin (4 kuvaa) ja Janin (2 kuvaa) lisäksi kaverini hahmo Ville (1 kuva), 2 omakuvaa (pallopää ja koiran kanssa kävelevä heebo), haavekuvia tulevasta koirastani Marvelista ja sitten vielä jotain random tekstejä, peikkomaahinen ja joku öögakin on tullut suterrettua...

Inhoan rumia © -merkkejä, mutta inhoan vielä enemmän sitä, kun joku varastaa ideoita tai suoraan kuvia, koska ei "nähnyt" kopiointioikeuksien omistajan lätkää.

Brasilialaisen Jiu-Jitsun, eli Brassijujutsun, eli BJJ:n lisäksi rakastan juoksemista. Pidän siitä, kun saan juosta väkijoukossa hymy perseessä. En tiedä mikä siinä nopeassa liikkumisessa viehättää... Auton kanssa se on sama juttu, en oikein osaa mennä aina niiden rajoituksien mukaan. Ei kovin toivottavaa poliisilta, toivottavasti siinä duunissa tulee paljon takaa-ajoja ja hälytyksiä, kun oon ratissa.

Trans-taustastanikin voin avautua, mutta jos pidettäis jotakuinkin lyhyenä. Trans-ihmisiähän on monenlaisia, transseksuaaleja, transvestiitteja ja transsukupuolisia, ja sitten on vielä se transgender. Valotan nyt kaikille sen verran selkosuomeksi näitä käsitteitä, että transseksuaali siis kokee että hän haluaisi seksuaalisten aktien olla vastakkaisen sukupuolen edustaja. Transvestiitti pukeutuu omasta tahdostaan vastakkaisen sukupuolen edustajaksi myös ilman seksuaalista kanssakäymistä, silloin kun huvittaa. Näitä aika usein katsotaan fetisseinä... Transgender kokee yhteiskunnallisen ja sosiaalisen sukupuolensa poikkeavan siitä sukupuolesta johon hänet on syntymässä fyysisesti todettu, mutta seksuaalisesti hän voi olla mitä tahansa kastia. Näistä ainoastaan transsukupuolisuus on sairaus, joka vaatii hoitoa.

Transsukupuolinen ihminen kokee sekä seksuaalisesti että sosiaalisesti olevansa toista sukupuolta, kuin mihin on syntynyt. Esimerkiksi, XX-kromosoneilla syntynyt transsukupuolinen nainen kokee siis luonnollisesti olevansa mies. Kyse ei ole siitä, että hän tahtoo tai haluaa olla mies. Kyse on vain siitä, että aivot jostakin syystä olettavat, muusta ruumiista poiketen, että hänen tulisi olla mies. Transsukupuolisuus diagnosoidaan psyykkisin tutkimuksin, eikä diagnoosia anneta hätäisesti koskaan, vaan kyse on melko perinpohjaisista tutkimuksista. Niihin kuuluu myös muutamia fyysisiä kokeita, joilla rajataan pois muiden sairauksien mahdollisuudet, jotka voisivat aiheuttaa transsukupuolisuuteen viittaavia tuntemuksia. Transsukupuolisuutta hoidetaan hormonihoidoin ja kirurgisin menetelmin, tavoitteena saada ihminen sopeutettua yhteiskuntaan sen sukupuolen edustajana, joka hän kokee olevansa.

Eli mun tapauksessa tää tarkottaa sitä että meikä syntyi tyttönä. Ja kasvoin mieheksi. GO FIGURE. Tottakai se on joku helkkarin vika ohjelmoinnissa, mut vaikee se on sanoa että missä kohtaa. Sen mä taas osaan helposti heittää faktana, että testosteroni tekee musta aivan saatanan onnellisen nuoren miehen. Jos jollain nyt on jotain sitä vastaan, niin voin kertoo, että maailma on vähän isompi kun luulet, ja lisäks voin taputtaa päälakeas ja hymyillen todeta, että joudut vielä kasvamaan tosta.

Oman diagnoosini oon saanut jo aikaa sitten, käynyt tutkintaa läpi joka suunnasta psyykkisesti ja fyysisesti, ja nyt oon ollut puoli vuotta onnellisesti hormonihoidolla, eli saan Sustanon-nimistä lääkettä piikitettynä lihakseen (...SYVÄLLE lihakseen, auuu, saamari!) kerran kolmessa viikossa. Lisäks nimeni on korjattu sellaiseksi kun haluan.

Se on todella vaikea nykyään kuvitella, että vielä vaivaiset 6 kuukautta sitten mun oli vaikea lähteä ovesta ulos, koska mä tunsin ettei ihmiset näe, kuka mä oikeasti olen. Aina neiditeltiin ja tytöteltiin ja mä häpesin silmät päästäni joutuessani käyttämään nimeäni. Ei saanut rauhassa vaatteitakaan ostaa kun aina joku tuli viisaana opastamaan, että sinä oot muuten miesten puolella, naisten puoli on tuossa oikealla... Puhumattakaan julkisten vessojen käytöstä, voi itku. Mun on vaikee yrittää saada ketään ymmärtämään sitä tunnetta, kun sä vahdit joka ainoata hengenvetoasi, omaa kävelytyyliäsi joka askeleella, kulmakarvojesi asentoa ja sitä, miten pidät leukaasi, siristät silmiäsi tai miten puhut, mitä eleitä ja sanoja käytät, joka ainoa momentti mä vahdin kaikkea tätä, mennäkseni läpi jätkänä. Ja silti, armotta, se epäonnistui 9 kertaa kymmenestä...

Nyt, puol vuotta myöhemmin ja monta sustapiikkiä takana, mä voin enää vaan nauraa sille menneisyydelle. Kun kattoo puoli vuotta vanhoja kuvia musta, ei yhtään ihmettele, etten mä mennyt läpi jätkänä, puhumattakaan 20-vuotiaana miehenalkuna! Oikeastaan mä olen näyttänyt, ja varmasti myös kuullostanut, aivan "rekkalesbolta". Kyllä mä muistan kuinka kovasti mä yritin, mutta ihan oikeesti, sääliks käy kun katsoo tota rumaa turpaa, kun ajattelee, että tollasen näkösenä on täytynyt ulos ihmisten eteen mennä. Nykyään mä en usko että ihmisille tulee edes mieleen ajatella, että mä olisin muuta, kuin mies. Jos tulee, niin niillä on selkeesti ihan älyttömät hoksottimet, ja niiden pitäis arvostaa itseään. Tottahan toki mulla on vielä paljon reissuja lääkäriin edessä tän asian kanssa, mut ainakaan mun ei tarvitse enää koskaan esittää muuta, kun mitä mä oon. Mun ei tarvitse esittää itseäni yliampuvan paljon, ihmiset näkee mun sisäisen minäni myös ulospäin, niin kun olis aina pitänytkin.

Varmaan kuullostaa aika kahelilta. No, kaheli mä oon, mut ihan toisilla tapaa.

Koska tää on julkinen blogi niin toi nyt saattaa valottaa mun elämäntilannetta myös niille, jotka mut tuntee, mutta jotka ei uskalla kysyä asiasta. Se on OK - en mä pingota, enkä painosta kysymään, enkä avaudu pyytämättä, mut mä en myöskää pelkää jutella tästä. Kerroin aikanaan vähän pakon edessä salin valmentajille tilanteestani ja pakko myöntää että tyypit on tukeneet omalla tavallaan aivan mahtavasti. Jo se, ettei katso kieroon vaan haluaa kuulla faktat ja uskaltaa katsoa senkin jälkeen silmiin, on upeaa.

Sopeutuminen elämään jätkänä puolessa vuodessa oli kyllä pikkasen rankempaa kun mä olisin aluks luullut! Mulla on aina ollut paljon tyttöjä kavereina, joten mä osaan shoppailla ja puhua luontevasti naisihmisten kanssa joutumatta jonkun kielimuurin taakse tai tuntematta että mä flirttailen... Lisäks mä oon tosiaan biseksuaali, eli komeiden jätkien katseleminen onnistuu myös mun seurassani. Mä oon myös tottunut näkemään tyttöjä vähissä vaatteissa - I wonder how? - joten sellanenkaan ei yleensä liikuta mua yhtään mihinkään suuntaan. Tissit, tissit!!!! - No, tissithän ne... Lisäks se, että jätkät ottaa mut sen kummemmin kyseenalaistamatta omiin riveihinsä, saa mut välillä tuntee oloni vähän epävarmaks siitä et miten jätkien jutuista oikeastaan puhuisi, oonko mä nyt omituinen, tai geek, tai vaikutanko mä jotenkin ahdistuneelta. Mut ihmiset on aina kuitenkin yksilöitä, eikä se sukupuoli niin paljon niitä juttuja ja kerrontatyylejä määritä. Vaikka se onkin vähän ikävää, kun mun taustasta tiedottomat tytöt ei ota mun kommentteja koskaan todesta, eikä halua ottaa mua mukaan tupakalle, kun niillä on "tyttöjen juttuja". Tunnen mä monia tyttöjä jotka voi puhua autoista, lentokoneista ja runkkaamisesta, oltiin sitten kahdestaan kahvilla tai porukalla biitsillä. Ja tunnen mä myös monia poikia, jotka osaa puhua parisuhteesta, meikkimainoksista ja yksinäisyydestä kahdestaan mesessä tai porukalla bileissä. 

Että hei, kamoon.

HERRAMUNJEE, kattohan tota kelloa! Kyllä mä aikamoisen avausmerkinnän sainkin väännettyy, et eiköhän tää pala oo tarpeeks iso teille nieltäväks näin ekalla kerralla, ja tulipas kuvakin laitettua sinne! Enskerralla voitte oottaa jotain aivottomampaa ja taiteellisempaa meininkiä...

YOORS TRUULY! Shall be back.

Katkolla >>